Pelko pelastaa viidakossa, huolissaan oleminen on kuolemaksi

Home / Yleinen / Pelko pelastaa viidakossa, huolissaan oleminen on kuolemaksi

Lueskelin kirjaa Erotu joukosta – Iso MUU, Seth Godin (toim.). ”Pelko pelastaa henkemme viidakossa, kadulla ja jopa lääkärin vastaanotolla. Huolissaan oleminen sen sijaan on pelkästään kuolemaksi. Huolissaan oleminen on vääränlaista pelkoa, joka tuhoaa elämäsi.”

Ajatus toimii sekä yksityiselämässä, mutta yhtä hyvin yrityksissä. Liian usein yrityksissä pohditaan, epäröidään, suunnitellaan ja lopulta on liian myöhäistä toimia. Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava kommentoi eräässä valmennuksessamme, että toisinaan tulisi siivota niin, että sattuu. Jos ei yhtään satu, silloin ei ole siivonnut kunnolla. Tätähän me usein teemme. Siivoamme asioita vain kevyesti ja emme uskalla tehdä valintoja. Uudistumista tuleekin pelätä, se saattaa johtaa menestymiseen.

Olen myös usein pohtinut, kuinka paljon potentiaalia jää piiloon, koska pelkäämme. Esimerkiksi esiintyminen ja etenkin sen valmentaminen on lähellä sydäntä. Olen nähnyt satoja ihmisiä, joiden kyvyt menevät hukkaan, koska he pelkäävät. Olen tavannut ihmisiä, jotka kieltäytyvät ottamasta vastaan esimiestehtäviä tai vaihtamasta työpaikkaa, koska he pelkäävät esiintyä.  Olen tavannut yrittäjiä, joita hirvittää kasvattaa toimintaa siinä pelossa etteivät he pysty enää vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. Toisaalta olen nähnyt yrityksiä, joissa kieltäydytään uudistumasta, koska siinä on liian suuret riskit. Toisinaan pelko on hyväksi. Mutta on äärimmäisen tärkeä osata erottaa, onko pelko aitoa ja perusteltua vai ollaanko vain huolissaan – ihan vaan tavan vuoksi?

Johanna

Comments(0)

Leave a Comment