Rikastun aina, kun …

Home / Yleinen / Rikastun aina, kun …

…luen Himasen Suomalaista unelmaa. Ei kulu eikä vanhene, ja aina löytyy uutta pureskeltavaa.

”Innovaatiopohjaisessa verkostotaloudessa tarvitaan kulttuuria, joka tukee rikastavaa vuorovaikutusta ja luovuuden toteuttamista.  Esimerkiksi Piilaaksossa on kyse kilpailullisesta yrittäjäkulttuurista, jossa ihmiset toteuttavat luovaa intohimoaan ja potentiaaliaan teknologian ja talouden aloilla – rikastavassa vuorovaikutuksessa toisiaan tukien ja toistensa kanssa kilpaillen.

Rikastavaa yhteisöä luonnehtii se, että siinä ihmiset haluavat innostaa toisiaan olemaan parhaimmillaan ja toisten onnistuminen inspiroi myös itseä hieman kilvoitellenkin toteuttamaan potentiaaliaan täydemmin.”

Ihan totta.

-tiina

 

 

Comments(0)

Leave a Comment