Mitä minä haluan työelämältä? Millaista luulen työelämän olevan? Mitä haluan tulevaisuudessa tehdä?

Home / Yleinen / Mitä minä haluan työelämältä? Millaista luulen työelämän olevan? Mitä haluan tulevaisuudessa tehdä?

Odotukseni kun aloitin kahden viikon pituisen työelämään tutustumisen olivat alhaiset. Ajattelin työn olevan tylsää ja yksipuolista, sillä viimevuotiset kokemukset olivat huonot. Aluksi päivät olivat pitkiä ja olin väsynyt, mutta pian kuitenkin aloin tutustumaan rohkeasti muihin työntekijöihin ja tartuin töihini innolla. Huomasin ettei työelämä ole kauheaa jos nauttii siitä mitä tekee. Myös hyvä ilmapiiri työssä on tärkeää.

Olen saanut vapaassa pudotuksessa yksittäisiä pieniä projekteja esimerkiksi kävellyt ympäri tamperetta ja kuvaillut, kirjoittanut tietoja koneelle käyntikorteista ja suunnitellut kortteja. Tykkään täällä olosta ja siitä kuinka voin tehdä asioita itsenäisesti.

Olen jo moneen otteeseen miettinyt mitä haluan tulevaisuudessa. Haave ammattia minulla ei ole, mutta moni ala kiinnostaa. Haluan ammatin joka on monipuolista, sillä on hyvä työllistyminen ja voin auttaa muita ihmisiä. Odotan töihin pääsyä ja itsenäistymistä.

 

– Kaisla (9lk harjottelussa Vapaa pudotuksella)

Comments(0)

Leave a Comment