Nyt me pudotellaan verkossa

Home / Yleinen / Nyt me pudotellaan verkossa

 

 Vapaan pudotuksen juuret ovat vahvasti korkeakoulumaailmassa ja oppimisessa. Olemme vuosien saatossa valmentaneet yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia TAMKin Proakatemialla,  jumpanneet opettajien kanssa yrittäjyyskasvatusta käytäntöön ja valmentaneet yrittäjistä tuotekehittäjiä. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme sparranneet jo yli sata startupia ja yritystä uuteen lentoon innovaatioleireillämme ja workshopeissa.  Kokemusta ja näkemystä on siis kertynyt. Päivä päivältä on vain vahvistunut käsitys siitä, että myös yrityselämässä kaikki on kiinni oppimisesta. Ilman oppimista ei ole muutosta tai kehitystä. On uudelleen löydettävä uteliaisuus ja oppimisen vimma.

Oppiminen on muutoksessa, ja verkko-oppiminen kovassa nousussa. Pitkään pullikoimme tätä suuntausta vastaan, mutta kun Hiissan Pete esitteli meille Intoloopin rakentaman Campwire-oppimisalustan, uskalsimme hypätä. Ja hyvä niin! Verkko antaa ihan uudenlaisia mahdollisuuksia osaamisen levittämiseen ja heimon synnyttämiseen. Oikeasti verkon kautta oppiminen voi olla myös tosi innostavaa.

Ensimmäisenä lähdemme tarjoamaan pudotusmaisia verkko-oppimiskokemuksia Ideasta pitchiksi –verkkokurssilla, missä nopeasti ja aika hauskasti käydään läpi startup-yrittäjän must-valmiuksia alkuvaiheen kehittämisessä. Tulevaisuudessa yhdistämme verkkokurssin kaikkiin innovaatioleireihimme, mutta olemme tehneet myös ihan itsekseen toimivan version. Sarja jatkuu, valmistelussa on jo Go to market –kurssi.  Ja kun haemme lisäsytykettä San Fransiscon Lean Startup-konffasta puolentoista viikon päästä, starttaamme myös yrityksille suunnatun Lean Startup –verkkokurssin hahmottelun.

Verkkokurssi sopii niin startup-yrittäjille kuin sellaiseksi haluaville. Todella hyvin kurssi soveltuu yrittäjyydestä kiinnostuneille korkeakouluopiskelijoille.  Kurssit ovat tyrkyllä both in finnish and english. Jos olet kouluttaja, opettaja, yrittäjä tai yrittäjyydestä kiinnostunut, ja haluat lisätietoa/ilmoittautumisohjeet kurssista, laitathan meille sähköpostia. Lupaamme olla yhteydessä pian.

Katso lyhyt maistiainen täältä.

 

Comments(0)

Leave a Comment