Mitä media duunaa?

Home / Yleinen / Mitä media duunaa?

Kävin viime viikolla mielenkiintoisen keskustelun asiakkaan kanssa positiivisuuden merkityksestä. Hän oli oivaltanut, miten valtavan suuri merkitys johtamisessa on positiivisuudella, miten tunne todellakin siirtyy, ja miten paljon helpompaa on saada asiat tapahtumaan, kun lähestyy asioita myönteisen kautta.

Samaan aikaan mediassa on käyty mihinkään päätymätöntä juupas-eipäs-keskustelua siitä, onko Suomi henkisessä lamassa vai ei. Poliitikot Katainen etunenässä puhuvat liian kielteisestä ilmapiiristä ja ”täydellisyyden illuusiosta”, missä kaikki ideat, jotka eivät ole täydellisiä, ammutaan alas. Vasta-argumentteja on esittänyt mm. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Mika Pantzar, jonka mukaan mikään ei todista sitä, että olisimme kansakuntana erityisen kielteisiä tai masentuneita, päinvastoin. Mika Pantzarkin kuitenkin muistuttaa, että pessimismi on itseään toteuttavaa. Se tekee ihmisistä varovaisia ja haittaa talouden kehitystä. Professorin mukaan mediassa negatiiviset asiat jäävät pinnalle. ”Negatiiviset asiat ovat uutisia, positiiviset eivät yleensä ole. Kun julkisuuskoneisto ikään kuin vyöryttää negatiivisuutta, se keskustelu loppuu siihen kielteiseen reaktioon. Sen takia tuntuu, että eläisimme erityisen kielteisessä ilmapiirissä.”

Opiskelin itse tiedotusoppia Tampereen yliopistossa 1990-luvulla. Jo se aika riitti kertomaan minulle, että toimittajan työ ei ole minua varten. Olin korkeintaan keskinkertainen kirjoittaja, uutisnenäkin vain hyvää keskitasoa, ja kilpailuhenkisyys puuttui. Minulle outoa oli myös se, että vain huonot uutiset olivat hyviä uutisia: toimittajien tehtävänä oli toimia vallan vahtikoirana ja räksyttää. Minusta ei tullut toimittajaa, mutta moni opiskelukaverini oli kovinkin taitava, ja he ovat kehittyneet huippujournalisteiksi. Taitoa ja tietoa mediassa oli, ja on edelleen.

Nyt toimittajan ammatti on kriisissä, ja mediassa YT-neuvotteluja käydään ahkerasti siellä ja täällä. Media on taloudellisessa kurimuksessa, ja verkko syö katteita. Minusta hämmästyttävintä on se, että asiakkaan näkökulmasta mikään ei ole muuttunut. Vaikka talous muuttuu, lukijat ovat muuttuneet ja kanavat ovat muuttuneet, suomalainen media vain jatkaa samaa kerran kynnettyä uomaa, ja tarjoaa likipitäen samaa kuin ennenkin. Viis siitä, että pelkästään kielteisyys ja huonojen uutisten suosiminen ei enää pure (eikä nyt puhuta enää edes heikosta signaalista), saati että kanavat kiinnostaisivat. On hyvin tavallista todeta, että ”mulle riitti, minä en lehteä enää tilaa enkä tarvitse” tai ”en katso tv-uutisia, luen netistä sitä mitä itse haluan”.

Media se siis jatkaa lorottelua omille nilkoille. Jatketaan samoilla uutiskriteereillä, paitsi että lisätään sensaatiojournalismia maakuntalehtiinkin. Ja jutun saa kuulemma valitettavan monessa lehdessä helpommin läpi kun ostaa mainoksen (aiemmin tämä oli tuomittavaa). Verkon mahdollisuuksia ei nähdä eikä niitä oikeasti hyödynnetä. Yhdessä sopulilaumana haukutaan Himaset ja muut ajattelijat, kun ”ei ole mitään konkreettista” (toimittajan pitäisi kyllä tietää, että filosofia harvoin on konkreettista), ja raportin kansikin oli niin ruma, ja päästetään palstoille ääneen kaikki mielensäpahoittajat ja muutospurnaajat, jotka kieltäytyvät itsepintaisesti näkemästä, mitä maailmassa tapahtuu. ”Tietokoneita kouluun, mitä oppimista se sellainen on!” Ja tietysti lynkataan poliitiikko ja muutama muu julkisuuden henkilö siinä sivussa. Ja sitten sanotaan, että ihmiset ovat väärässä ja media oikeassa.

Onko todellakin niin, että muuttumattomuus on se tie, mistä meidän on pidettävä kiinni hinnalla millä hyvänsä, kuten arvostamamme yrityskonsultti ja yrittäjä Heikki Lindevall Aamulehdessä hyvin kysyi (27.1.2014)? Ja onko todellakin niin, että median tehtävänä on tukea tätä muuttumattomuutta ja kielteisyyttä, ja toimia jopa kielteisyyden johtotähtenä? Pitääkö, ihan aikuisten oikeesti, päästää kaikki muuttumattomuuden puolestapuhujat aina ääneen?

Mikä on se media, joka irrottaa välineestä ja pohtii oikeasti, mitä sisältöä haluamme? Mikä on se media, joka uskaltaa kirjoittaa positiivisista asioista ja uudistumisen tarpeesta sekä auttaa meitä näkemään mahdollisuuksia? Opettaa ja ohjaa? Kertoo myös meidän onnistumisistamme? Ja mikä on se media, joka aidosti alkaa tuottamaan lisäarvoa yhteiskunnalle ja sen lukijoille? Koska media ottaa sen roolin, mikä sillä voisi ja pitäisi olla tässä luovan tuhon yhteiskunnassa? Tarvitsemme näkijöitä ja uudistajia, mikä suinkaan ei tarkoita kritiikittömyyttä.  Kritiikkiä tarvitaan, mutta pessimismiä, kaiken tietäjiä ja vanhassa roikkujia ei. Ja heitä tuntuu valitettavasti riittävän.

Lopuksi: päätoimittaja Jorma Pokkinen, kiitos hyvästä kirjoituksesta Aamulehdessä 26.1.2014. Toivoa on.

Comments(0)

Leave a Comment